Tiimi ratkoo tehtävää läppärin äärellä yhdessä.

Älyn haastaminen kannattaa – ja palkitseekin

Hyvinvointiteema ei rajoitu pelkkään kehon huoltamiseen – joskus on tärkeää haastaa myös päätä. Kun sain tehtäväkseni toteuttaa yksin iltapäiväohjelman liki sadalle aikuiselle, en voinut turvautua fyysisiin rastitehtäviin enkä käytännön työpajoihin. Tilassa ei ollut juuri liikkumisen mahdollisuutta, eikä apukäsiäkään ollut tarjolla. Oli siis löydettävä tapa, jolla suuri joukko saataisiin sekä haastettua että innostumaan – mielekkäällä tavalla.

Koska tilaisuudessa oli juuri ennen omaa osiotani käsitelty tekoälyn hyödyntämistä työelämässä, päätin jatkaa samaa älykontekstista linjaa. Rakensin Excel-pohjaisen pulmatehtäväkokonaisuuden, jonka parissa ryhmät tulisivat ratkomaan viittä erilaista tehtävää. Kaikki oli automatisoitu siten, että Excel sekä ohjasi että seurasi ratkaisutyötä: kun tehtävä ratkaistiin oikein, ohjelma ilmoitti siitä ja ohjasi eteenpäin. Merkittävimmät harha-askeleetkin se neuvoi korjaamaan. Ryhmän oli jatkettava kunkin tehtävän parissa pohdintaa aina siihen asti, kunnes ohjelma ilmoitti heidän ratkaisseen tehtävän oikein.

Ensimmäinen tehtävä oli sanatehtävä: ristikko, jossa yksikään kirjain ei saanut olla väärin – vasta täydellinen vastaus komensi siirtymään seuraavaan tehtävään. Toisessa tehtävässä sanat piti aakkostaa, mutta koska kaikki sanat alkoivat samalla kirjaimella, se teki tehtävästä huomattavasti kinkkisemmän kuin miltä se kuulosti. Kolmas ja neljäs tehtävä olivat Ylen Sanapyramideja myötäileviä tehtäviä, joissa piti löytää listatuille sanoille yhdistävä tekijä ja koota ne pyramidin muotoon sanat yhdistäneen seikan mukaan pyramidin samaan kerrokseen. Viides ja viimeinen tehtävä oli laskentahaaste, joka ei vaatinut matemaattisia erikoistaitoja, mutta jossa eteneminen vaati järjestelmällistä ajattelua ja loogista hahmotusta.

Ryhmiä oli kaksitoista, kussakin 7–8 osallistujaa. Kukin ryhmä sai käyttöönsä oman läppärin sekä muistiinpanovälineet ja eteni lähtölaukauksen jälkeen tehtäväsarjassa omaan tahtiinsa. Nopein ryhmä selvitti koko sarjan hieman alle tunnissa, hitaimmilta meni vajaa puolitoista tuntia. Kuten jo kerroin, tehtävät eivät olleet ihan helppoja. Tasapuolisuuden nimissä annoin jokaiselle ryhmälle yhden vihjeen siinä kohtaa, missä heillä eteneminen selvästi takkusi. Vaikka voittaja selvisi alle tuntiin, kaikki ryhmät halusivat viedä tehtävät loppuun.

Palaute oli ilahduttavaa. Vaikka tehtäviä pidettiin haastavina, niitä ei koettu ylitsepääsemättömiksi. Ne olivat mielenkiintoisia, innostavia ja ennen kaikkea sellaisia, joissa jokainen ryhmäläinen pääsi osallistumaan. Läppärin äärelle opastettiin passittamaan hänet, jonka sormet tanssisivat näppäimistöllä sujuvimmin. Excel toimi paitsi teknisenä alustana myös pelinohjaajana – näkymättömänä fasilitaattorina, joka varmisti sujuvan kulun ilman, että tilaisuuden vetäjän tarvitsi säntäillä koneelta toiselle.

Tämä tapaus osoittaa hyvin, että Excel ei ole pelkkä laskentatyökalu. Se on luova alusta, jolla voi tietysti laskea, mutta jolla voi tehdä lisäksi montaa muuta, kuten rakentaa pelejä, visoja, oivalluksia ja yhteistä iloa – myös satapäiselle joukolle.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *