Tekoäly kaikille kansalaisille
Tekoäly on kaikkialla – uutisissa, somessa, puhelimissa ja tietokoneissa. Silti moni ajattelee yhä, että se on tarkoitettu vain nörteille, asiantuntijoille tai nuoremmille sukupolville. Totuus on paljon yksinkertaisempi: tekoäly voi olla ihan tavallisen ihmisen arjen pieni apuri, ideakaveri ja kirjoitusavustaja.
Tekoäly kaikille kansalaisille -kurssi on rauhallinen, selkokielinen, käytännönläheinen ja pilke silmäkulmassa toteutettava tutustumismatka tekoälyn hyödyntämiseen omassa arjessa – ilman teknistä jargonia ja suorituspaineita. Sitä on tarjolla kahdessa laajuudessa: puolen päivän ja koko päivän mittaisina kursseina. Puolikkaassa päivässä ehtii jo kummasti tutustua tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksiin, mutta jos haluaa tehdä hiukan konkreettisemman kurkistuksen tekoälyn toimintalogiikkaan, sitten kannattaa valita koko päivän mittainen kurssi.
Kurssille osallistuminen edellyttää osallistujalta, että hänen käytössään on tekoälyn käytön mahdollistava laite (mieluiten läppäri tai tabletti, mutta älypuhelinkin käy – joskin kokemus jää sillä varsin suppeaksi). Kurssien hinnat (ellei toisin mainita) ovat 39 € (4 tuntia) ja 59 € (8 tuntia). Maksuvälineenä meillä käy myös epassi.

Seuraavat kurssiajankohdat näet sivun alareunasta.
Mitä kurssilla tehdään?
💡 Tutustutaan tekoälyyn käytännössä
Kokeilemme yhdessä, miten tekoälyä voi käyttää esimerkiksi tekstien ideointiin, kuvien luomiseen, musiikin ’säveltämiseen’ tai vaikkapa ihan juttukaveriksi silloin, kun jutusteluttaa, mutta ketään ei näy mailla eikä halmeilla. Takaan, että se onnistuu – ilman, että tarvitsee osata mitään teknistä. Tekoäly on kärsivällinen kumppani, eikä se turhaudu, vaikka samaa asiaa kysyisi kuinka monta kertaa.
Entä se konkretia?
Kirjoittamisen ja ideoinnin tuki
✍️ Oletko joskus ajatellut, että haluaisit kirjoittaa mielipidekirjoituksen paikallislehteen tai nasevan kommentin someen? Tai valituksen saamastasi huonosta palvelusta?
✍️ Oletko halunnut loihtia kauniita sanoja onnittelukorttiin, juhlapuheeseen tai muuten vain lausuttavaksi sinulle tärkeälle läheisellesi?
👉 Jos tuntuu, että usein noissa tilanteissa sanainen arkkusi on ollut takalukossa, niin jatkossa sellaiset päivät ovat hälvenevää historiaa, kunhan vain pyydät rohkeasti tekoälyn kaveriksesi ideoimaan!
Arjen pieni apuri
🪄 Voi ei – unohditko käydä kaupassa ja ruokakaapissasi ei ole juuri mitään? Eipä hätää, sillä tekoäly loihtii käyttökelpoisen reseptin olemassa oleville raaka-aineille ja kohta pöydässäsi on maukas pöperö!
🪄 Harkitsetko jonkin kalliimman hankinnan tekemistä, mutta hinta arveluttaa? Kutsu tekoälykaverisi digilaitteesi uumenista ja pyydä sitä jeesaamaan – ehkä löydät tuotteen muualta Euroopasta huomattavasti edullisemmin!
🪄Estääkö kielimuuri hoitamasta sukulaissuhteita Italiassa asuvan serkun kanssa? Ongelma ratkaistu: kutsu tekoälytulkki paikalle!
🪄Jäikö uutistenlukijan sanomasta jokin ymmärtämättä? Älä huoli, sillä tekoäly selittää vaikeatkin asiat niin, että alakuoluikäinen lapsikin sen ymmärtää!
Taidetta omalta näppäimistöltä
✨ Haluaisitko luoda kuvan, musiikkia tai videon? Se on täysin mahdollista ja vieläpä vallan helppoa. Tekoäly muuttaa mielikuvasi näkyviksi, kuultaviksi ja jopa liikkuviksi – joskus yllättävänkin osuvasti.
✨ Voit tehdä synttärikortin kuvituksen, pienen taustamusiikin omaan projektiin tai videotervehdyksen vaikka kaverille – ilman erikoisohjelmia.
✨ Tässä kohtaa saa heittäytyä luovuuden vietäväksi ja katsoa, mihin oma mielikuvitus ja tekoäly yhdessä kantavat.
Matala kynnys ja turvallinen ilmapiiri
Kurssilla voi kysellä, ihmetellä, oppia ja oivaltaa rauhassa. Jos jokin harjoitus ei tunnu itselle sopivalta, sen voi sivuuttaa. Kurssilla jokainen tutustuu tekoälyyn omilla ehdoillaan – kouluttajan ohjauksessa.
Kenelle tämä sopii?
- Sinulle, joka olet utelias tekoälystä, mutta et tiedä mistä aloittaa
- Sinulle, jota tekoäly hieman epäilyttää, mutta kiinnostaa silti
- Sinulle, joka haluat käyttää tekoälyä omaksi iloksesi ja arjen tueksi
- Sinulle, joka nautit uuden oppimisesta ilman suorituspaineita
ℹ️ Kurssi on suunnattu vapaa-ajan käyttöön.
💬 Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä sopiva toteutus, ajankohta, paikka ja ryhmäkoko. Kurssi sopii pienille ryhmille ja kaikille, joita tekoäly kiinnostaa tavallisen kansalaisen näkökulmasta. En tarjoa tekoälykoulutusta työelämän tai yritystoiminnan tarpeisiin.
Seuraavat toteutukset:
- Sastamalan Suodenniemi, Kerola, maanantai 29.12. klo 10-14
- Sastamalan Suodenniemi, Kerola, maanantai 29.12. klo 16-20
